Niin kauan kuin vain joku

Apilanurmi ja hirsiaitta;
pitsiverhot, punaiset petuniat,
kokoon kyhätty sauna, ovi auki,
pukuhuoneen matkaradiosta Tango merellä,
syreenit kukassa, orvokit oven pielessä,
kissojen hautapaikka päivänkakkaroiden ja ruusujen alla,
heinäsirkat,
kukkineet koiranputket,
niitetty heinikko odottaa
keskikesän kukkijoita.
Autoja peräkärryineen, ääniä,
nuotiogrillistä kohoaa savu.
Alaston mies astuu saunasta, höyryää,
musta kissa juoksee vastaan.
Kamera räpsähtää.
Mikään ei muutu
ja kaikki muuttuu.
Joka vuosi he saapuvat:
miehet, naiset, lapset, heidän lapsensa...
Joka vuosi
jää joku pois,
joku tulee lisää.
Punainen petunia nyt
niin kuin kaksikymmentä vuotta sitten
ja sitäkin ennen
vuodesta vuoteen
niin kauan kuin joku
sen istuttaa.
Aina astuu saunasta
höyryävä mies.
Aina tömähtää lapsi
pehmeään nurmeen
ensi askelissaan.
Aina joku
nojaa keppiin,
kuuntelee miten monta vuotta
käki vielä kukuu.
Aina repeää
jokin liitto,
halkaisee vaalean yön usvan.
Mies lähtee
tai nainen
ei palaa
käy kerran ohi kulkiessaan
huomaa, ettei enää kuulu
tähän pihaan.
Aina on nainen,
joka tunnustelee vatsaansa,
saunan jälkeen seisoo hiljaa ovella,
yrittää nähdä usvan läpi.
Yössä he liikkuvat
nuotion ympärillä
kuin unikuvat
päivän perhoset
kuin lepakot.
Ja lehtokurppapari lentää yli.
Portaiden alla odottaa
musta kyy keskipäivää.

He tulevat
kaupunkien kätköistä
niin kauan kuin joku
niittää tämän nurmen,
tekee puut,
korjaa katon
ja vaihtaa
rikkoutuneen ikkunan.
Niin kauan nauru
nuotion savu
hyttysen herättämän lapsen itku
kyytä pelästynyt huuto
muovinen päivänvarjo.
Niin kauan
nuken sänky aitassa
häähuntu seinällä
niin kauan kuin
ne kaksi ihmistä
tai yksi
niin kauan kuin vain joku...