Kosketan hirsiseinää

Kosketan hirsiseinää,

sivelen sormin sen kuvioita.

Sadan vuoden lämpö virtaa iholleni,

puu hengittää,

pehmentää äänet,

lempeästi talo ympäröi asutut vuodet: lasten äänet, hiljaisen työn, äitien hyräilyt, pianon onnellisen laulun, äänettömän murheen ja jälleennäkemisten riemun, häävalssin ja väsyneet askeleet

tähän asti ja tästä eteenpäin.

Taloni silmät

Varovasti pyyhin 

vanhan rakennuksen silmäkulmia kirkkaiksi.

Talo katsoo ulospäin, sen silmissä väreilevät lehmukset ja vaahterat,

kauniisti se heijastaa valot ja varjot.

Mitä minun silmäni heijastavat maailmasta?

Mitä vanha talo minun silmissäni näkee?

Katsomme toisiamme hellästi, silmästä silmään,

vanha taloni ja minä.