Lähden luotasi metsiin lumisiin.
Luotan villeihin, kauniisiin eläimiin.
Juovun liekeistä leiskuvan nuotion,
jätän taakseni tien, joka aidattu on.
Mieli levoton pakenee huoneita,
näkee unia oudoista kasvoista.
Pelkään sanoja ahtaita, sattuvia,
kaipaan lauluja lintujen luomia.
Rakastuin kerran silmiin vaativiin,
enää aika ei riitä ihmeisiin.
Olin eloton, kylmä astia.
Nyt tahdon vapauden vailla ehtoja.
Pelin sääntöjä koskaan oppinut en,
sinä vangiksi jäit rituaalien.
Sinut kerran vielä kun hyvästelen,
piirrän peiliisi auenneen kukkasen.
Vapaus muuttua on meistä jokaisen,
piirrän peiliisi auenneen kukkasen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti