Syksyn levottomuus

Syksyn levottomuus,
sen vaikea valinta:
lähteä vai jäädä?
Kun hanhet
ovat parveilleet jo pitkään.
Kun kurjet
kokoontuvat pelloille.
Kun karhut
etsivät pesäluolaa
ja puiden lehdet
tarjoavat värinsä valolle
ennen irtautumista.
Kun ihmiset
vetävät verhot
ikkunoiden eteen
jo ennen pimeän tuloa.
Kun en tiedä,
olenko pohjoisen metsän eläin
vai etelään etsiytyvä lintu.

Kuka saa olla?

On laki

jonka ihminen on unohtanut
yrittää määrätä,
kuka saa olla täällä
ja kuka ei

karhu vai kettu
susi vai jänis

         susi ei
kettu kyllä

      karhu ei
jänis kyllä

        ihminen aina
eläin ei

Muista se sädehtivä aamu

Aina muista

se sädehtivä aamu,
johon astuit
rohkeana
rinnalla koira
kohti joen usvaa
astuit varmana
olemassa olostasi
ja sen oikeutuksesta.

Muista se vielä,
kun jalat eivät enää kanna.
Muista se aamu
ja rohkea koira.

Se säteilevä aamu
on yhä
se koira on yhä
ja sinä
yhä
elämä vielä.

Maaliskuu

Lumi sulaa

kuin iholta suudelman jälki.
Miten helppoa on rakastaa
poissa olevaa.
Kuralätäkkö
heijastaa puut,
sinisen taivaan ja pilvet.
Ihailemme ehjää kuvaa
ja kierrämme sen.

Nainen ja koira kylmästä

Kylmää kasvoilla

Siperian tuuli
siperialainen koira
juoksee edellä
vetää vahvoin jaloin
kohti kuutamoa.
Eikä minun tarvitse
kuin antaa voiman viedä
yli jään
jäätä silmissä
minun
ja pohjoisen koiran.

Oodi Vesalalle 1990-luvun laman synkkinä aikoina

Luolametsään
pojat rakensivat majojaan
viipyivät ilta illan jälkeen
piilossa maailmalta
seitsemän veljestä
keskellä kaupunkia.
Tähtitaivas niin kirkas,
ehkä siksi,
että siellä asui niin paljon lapsia
joka talossa, joka kulmassa
unelmia, kirkkaita silmiä,
paahtavia kesäpäiviä,
syksyn kurahoususotia ja joka vuosi
ensi lumen räjähtävä riemu.
Juopot tervehtivät kohteliaasti,
jos olivat sillä päällä
tai karjuivat yksinäisyyttään
ostoskeskuksen uumenissa.
Iltaisin poltettiin kynttilöitä,
kimaltava juomat taikoivat
asuntovelan ahdistusta pienemmäksi.
Kaikilla meni sen verran huonosti,
että sai olla oma itsensä.
Oli turvallista ajaa sinne metrolla
keskikaupungin koppavasta kiireestä.
Lapset tunsivat lähimetsän joka neliön
eikä kukaan opi sitä koskaan tuntemaan
niin kuin he.
Kesäisin kantautuivat juhlijoiden äänet
parvekkeilta.
Maailma globalisoitui somalien,
venäläisten, virolaisten ja vietnamilaisten kanssa
iloineen ja suruineen.
Toisissa kaupunginosissa
ne asiat luetaan vain lehdestä.
Toisissa kaupunginosissa piileskellään
muurien sisällä
kauhistellen tuntematonta,
osaamatta rakastaa.
Lapset rakastavat kotejaan
lähellä metsää,
sen kirkasta tähtikattoa.

Vieno, 90

Vieno oli täyttänyt 90
ja oli siitä ylpeä,
tummanpunaisia ruusuja yöpöydällä.
Kyseli kaikilta, arvaavatko
miten vanha hän on.
Vieno muisti hyvin
kotitalonsa,
jonka salama poltti.
Vieno käveli hyvin
rollaattorin kanssa,
toisin kuin monet nuoremmat.
Jaksoi itse käydä vessassa
toisin kuin monet samanikäiset.
Vain kuulo oli huono.
"Minä en kuule! Puhu kovempaa!"
Äänessä epätoivo.
Vienolla ei jostain syystä
ollut kuulolaitetta, kuten monella.
Vaikka hän
käveli niin hyvin vielä,
yhtenä päivänä hän kaatui,
löi päänsä
ja kuoli
Vieno ei tarvinnut enää
kuulolaitetta.

Meri puiden latvoissa

Ei minun tarvitse mennä minnekään.
Tuuli tuo meren keinumaan
                                            puiden latvoihin
Koira nukkuu rappusilla
ja kissani henki vaeltelee,
hiiviskelee
                  näkymätön.
Lapset tulevat
                     ja menevät
tullakseen taas
                  Mies
on lähimaastossa.

Minulle riittää tämä
                           elämä läsnä
                                          sen avara meri
keinuu
                   puiden latvoissa

Suden pennut

Tassuttelua, massuttelua,
pikku susien hassuttelua.
Hännät kiertävät ympyrää,
yksikään niistä ei toiseksi jää.

Keltaiset silmät välkähtää,
kun emosusi ruokaa jäljittää.
Sen jälkiä tänään lumessa näin
ja hiljaa väistyin kotiini päin.