Vieno, 90

Vieno oli täyttänyt 90
ja oli siitä ylpeä,
tummanpunaisia ruusuja yöpöydällä.
Kyseli kaikilta, arvaavatko
miten vanha hän on.
Vieno muisti hyvin
kotitalonsa,
jonka salama poltti.
Vieno käveli hyvin
rollaattorin kanssa,
toisin kuin monet nuoremmat.
Jaksoi itse käydä vessassa
toisin kuin monet samanikäiset.
Vain kuulo oli huono.
"Minä en kuule! Puhu kovempaa!"
Äänessä epätoivo.
Vienolla ei jostain syystä
ollut kuulolaitetta, kuten monella.
Vaikka hän
käveli niin hyvin vielä,
yhtenä päivänä hän kaatui,
löi päänsä
ja kuoli
Vieno ei tarvinnut enää
kuulolaitetta.

Hilda, 97

Hilda pesi sukkansa suihkuhuoneessa.
"Kun ne eivät pidä hyvää huolta niistä, ja ne häviävät."
Hilda, jonka päätä särki iltaisin:
"Minä haluaisin vain särkylääkettä. Olen niin vanha. Enhän minä tänne pysyvästi
tullut. Haluaisin jo pois."
Hilda pukeutui kauniisti, yritti
elää niin kuin ennenkin, olisi halunnut
käydä kaupassa. "Eihän sitä yksinäinen ihminen
paljon tarvitse.
Jotain pientä illaksi."
Mutta hoitaja sanoi oudosti:
"Ei sinun tarvitse kauppaan mennä. Täällä on kaikkea."

Sen muistan

Juuassa
uitiin purossa
hiekkapohjaisessa,
salakat välkkyivät.
Polvia myöten kahlasin
ja katselin niitä,
käteni upotin
pakenevien kalojen sekaan
saamatta yhtään kiinni.
Sen muistan,
miten ne pakenivat
niin kuin pakenevat
päivät elämästä:
                 
                    välkähdellen

Airi

Kysyin, mikä on paras kesä,
jonka muistat.
Et vastannut.
Kysymys oli väärä
tai asia
ei kuulunut minulle.
Ehkä jäit vain miettimään vastausta.
Tai ehkä ne olivat kaikki sitä samaa,
lapsuudesta nuoruuteen
äitiydestä mummouteen
omassa mökissä
omien kukkien keskellä
omien puiden varjossa.
Eivät ne erotu toisistaan,
yhtä samaa kesää kaikki:
lapsia, vauva toisensa jälkeen
ryömimässä nurmella
neljänteen polveen.
Kevään kullerot
ja syksyn leimukukat.
Se oli pitkä kesä,
kuuma.
Yksi ainoa suvi
sydämessäsi sen kaipuu
vanhainkodin terassilla,
kun autan sinua syömään.