Aamuyön ohuet tunnit

 

Aamuyön ohuina tunteina

surut ja pelot

hiipivät luolistaan.

Raskaasti vyöryvät

ajatusten vankkurit

kivisillä teillä

vailla rauhaa,

joka yölle kuuluu.

Kunnes varhaisen valon jo laskeuduttua huoneeseen,

pelot pakenevat.

Unen keveä käsi

irrottaa otsaasi puristavan pannan

ja valoon katoavan sinisen linnun siipi

sivelee surusi pois.

Metsässä ihminen
on itsensä kokoinen.
Ei tarvitse olla isompi
eikä kutistua pienemmäksi.
On vain
niin kuin kuuset, männyt ja koivut
niin kuin korppi ja harakka,
närhi tai kuukkeli
kuin orava oksalla
tai kettu kolossaan
kimalainen kukassa
mustikka mättäällä
oma itsensä,
eläin eläinten joukossa.