Miten me kaipaamme heitä

Miten me kaipaamme heitä

Miten me kaipaamme heitä,

kun he nukkuvat tai katoavat pois luotamme

yllättäen yhtenä yönä

                      kysymättä meiltä

aamun kajossa tai kirkkaana keskipäivänä.

Kaipaamme heitä

juoksemaan vierellemme,

vartioimaan untamme,

vaeltamaan huoneissamme.

Syvää katsetta,

sen kysymyksiä, rakkautta ja ymmärrystä,

joka on seurannut meitä

vuosien ajan,

jonka olemme kohdanneet

vuosien ajan.

Se jää meihin,

heidän läsnäolonsa

jää meihin.

jäljet mattoihin,

kostea kuono vasten ikkunalasia,

tassutukset ja lempeät huokaukset –

heräämme niihin vuosi vuoden jälkeen.

Kaipaamme heitä,

nyt kun he juoksevat

vapaina

vailla pelkoa

vihreiden laaksojen rinteitä,

katoavat kukkulan taa, sen toiselle puolen

palatakseen.

Kaipauksessa

                      on kaikki mikä on

on ollut

                      ja on tuleva

He palaavat

                      hännät heiluen

luoksemme

                      palaavat

toiselta puolen

                      juoksevat rinnettä alas

ja jäävät odottamaan

                                            meitä

Metsän hiljaisuudessa

Metsän hiljaisuudessa, kun maailma etääntyy,

tulevat luoksesi ajatukset,

joita et päästänyt lähelle

eläessäsi tuntikalenterin tahtia,

pakottaessasi mielesi

suorittamaan

talouden määräämiä tehtäviä,

pakottaessasi kehosi liikkumaan

minuutin tarkasti.

Metsän hiljaisuudessa,

puiden rytmissä,

kun kalenteri rutistuu

paperinpalaksi

ja digitaalinäyttö sammuu,

kun kukaan ei pyydä enää mitään

ja olet vastuussa

vain itsellesi,

tulevat oudot ajatukset lähelle,

kiertävät sinua, yön lepakot,

vaativat vastausta.

Ota ne vastaan,

ne eivät ole vieraita,

vaan ominta sinua,

ne etsivät sinua,

kuka olet,

mitä varten,

mihin olet menossa?